Lämpöä, valoa ja pehmeyttä

21.08.2014

 

Helteiden päätyttyä tuntuu kuin syksy olisi saapunut hetkessä. Loppukesää tämä silti kai vielä on, tai syyskesää..? Joka tapauksessa säiden muuttuminen sai heti ajatukset kääntymään kotiin, sisätiloihin. Kodin sisustukseen, joka on viime viikkoina ollut hieman rempallaan. Johtuen sekä kesästä että vauvaan keskittymisestä, uudenlaisen elämän opettelusta. Ehkä kesä on osaltaan myös sellaista inspiraation keräämisaikaa! Pienen tauon jälkeen on taas ihana käpertyä seinien sisäpuolelle sytyttelemään kynttilöitä ja tunnelmavalaistusta. Mietiskelin jo eilen, että mihin ripustaisinkaan viime syksynä ostamani pallovalot tänä syksynä! Vauvakin varmasti tykkää niitä tiirailla, kaikenlaiset valonlähteet kun tuntuvat olevan melkoisia katseenvangitsijoita. Viime vuonna pallovalot ilahduttivat ruokailutilan kulmassa Valopalloja ruokailutilassa -postaukseni tapaan.

Tulikin noista valoista mieleeni eräs hellepäivän ilta ja miehen kanssa käymäni keskustelu. Fiilisteltiin siinä hieman loppukesän pimeneviä iltoja ja hän tuumasi, että kivaa kun voi jo laittaa kaikkia eri valoja päälle. Olin ihan intona ja sanoin, että niinpä, saa taas kesän tauon jälkeen käyttää noita ihania valaisimia! Tarkoitin moottoripyörässä, tokaisi hän… (Ehdinkin jo puolen sekunnin ajan miettiä, että mikä sisustaja mun miehestä näiden helteiden johdosta olikaan esiin kuoriutunut…)

111

Kuvassa monta lempparia, näihin mieli hakeutuu näin syksyn kynnyksellä. Kodin sisustukseen lämpöä, pehmeyttä, ripauksia puunsävyä… Tuo Hobby Hallin rahi (saatu blogiyhteistyöstä) on ihan lemppari ja pysynyt hyvin jämäkästi muodossaan, vaikka on ollut tosi ahkerassa käytössä!

115

Liittyykö teidän syksyynne joitain tiettyjä sisustusrutiineja?

 


Kun ongelman toteaa…

20.08.2014

 

On monenlaisia bloggaajia. Niitä, jotka jännittävät kirjoittaa jostain henkilökohtaisesta tai arasta aiheesta. Niitä, jotka eivät tee sitä lainkaan. Ja niitä, jotka tekevät sen tarkoituksella, ikään kuin ampiaispesää sohaisten ja keskustelua herättääkseen. Itse lukeudun tuohon ensimmäiseen joukkoon ja näihin kyseisiin postauksiin kuuluu myös eilinen Ajatuksia vauva-arjen keskeltä. Mietin, uskallanko ylipäätään kirjoittaa aiheesta; saanko kenties kuraa niskaani tai syttyykö kommenttiboxin puolella kamala taistelu. Ei mitään sinne päinkään! Kiitos teille siitä!

012

Itse tykkään kovasti sellaisesta kannustavasta ja avoimesta ilmapiiristä, sekä tässä live-elämässä että täällä blogimaailmassa. Olen sitä mieltä, että Suomessa äitien tulisi enemmän kannustaa toisiaan arvostelemisen sijaan. Ja sisäistää sellainen asenne, että se, mikä on parasta minun lapselleni, ei välttämättä ole parasta ystäväni tai jonkun toisen lapselle. Kaikki olemme kuitenkin samassa tilanteessa, joten eikö sen kannustavan ilmapiirin ja asenteen luomisen pitäisi olla aika helppoakin..? Täällä omassa blogissani olen kokenut nämä(kin) asiat oikein positiivisessa valossa. Eiliseenkin postaukseen sain ihania kommentteja, kiitokset teille jokaiselle! Vertaistuki on valtavan tärkeää ja sitä koen saavani teiltä tämän blogini kautta.
Tuttavapiirissäni on vain yksi ihminen tässä samassa elämäntilanteessa, muilla oman lapsen vauvavuosi on vuoden tai useamman takana, joillakin mahdollisesti vasta edessä. Ei ole sama asia jakaa näitä asioita ihmisen kanssa, jolle nämä olivat ajankohtaisia kaksi vuotta sitten. Toki tuollaisetkin ystävät ovat äärimmäisen arvokkaita, mutta ajankohtaisuus on kieltämättä vahva yhdistävä tekijä. Mietinkin jossain vaiheessa hieman leikilläni, että pitäisiköhän mun haalia blogini kautta kasaan sellainen pieni porukka kokkolalaisvauvoja ja -äitejä, joiden kanssa sitten kokoonnuttaisiin vaikka kerran tai pari kuussa :).

042

Olen huomannut, että vauvojen kanssa elämä on kovin muuttuvaista. Silloin, kun alkaa miettimään jonkin olevan pienoinen ongelma, se häviää kuin itsestään. Ja kohta ollaan uuden “ongelman” äärellä :). Sama vaikutus on usein sillä, kun jonkin ongelman toteaa ääneen! Se tuntuu jaettuna heti paljon pienemmältä. Sitä huomaa toteavansa, että eihän tuo nyt niin suuri ongelma loppujen lopuksi ollutkaan; eihän sitä voi ongelmaksi oikeastaan edes kutsua. Esim. eilisestä aiheesta vielä sen verran, että en pidä rinnalle nukuttamista oikeastaan ongelmana, vaan sitä, että iltanukuttamiset ovat venyneet aika kohtuuttoman pitkiksi, kun ei uni jostain syystä vain tule. Nyt olemme kuitenkin kahtena iltana tehneet niin, että emme edes aloita iltatoimia ennen kuin vauva näyttää tosi väsyneeltä. Vasta sen jälkeen yövaatteet ja -vaipat ja rinnalle rauhoittumaan. Poju tietää kyllä heti, mikä on homman nimi ja käyttäytyy ihan eri tavalla kuin päiväruokailuissa, vaikka ruokailupaikka olisikin sama. Iltatankkaukset hoidan aina sängyllä makoillen ja nyt tosiaan tuokiot ovat vain venyneet ja vanuneet. Välillä seurustellaan ja katsellaan ympärille, välillä siemaistaan vähän maitoa… Nyt tosiaan tällä viikolla olemme tuossa kohdin laittaneet vauvan omaan sänkyynsä, olen peitellyt hänet, antanut unilelun, istahtanut viereen sänkymme reunalle ja hieman tarvittaessa lullannut sänkyä (niin kätevää, kun on pyörät alla!). Hän on nukahtanut kymmenessä minuutissa ilman itkuja. Aika voittajafiilis ja toivon tälle jatkoa! :D Ja vaikka ei yksin sänkyynsä nukahtaisikaan, vaikka vaatisi sen rinnan siihen, niin ei hätää, kunhan tuokio ei enää säännöllisesti kestäisi sitä paria tuntia…

015

Mies on tehnyt illan polttopuita pihavajan täytteeksi, itse kävin vauvan kanssa iltatorilla. Olipa syksyn tuntua ilmassa! Tuliaisina kuitenkin litra mansikoita, ehkä viimeiset tuoreet herkut tälle kesää. Tänään alkaa muuten Toisenlaiset äidit, odotan innolla! Vuosi sitten seurattiin Erilaiset äidit -sarjaa miettien, että kohta minäkin olen äiti… Oma pieni masukki oli kuitenkin tuolloin vain meidän kahden salaisuutenamme. Oi sitä aikaa, oli se jännittävää!

Nyt muutama supermakea mansikka ja sen jälkeen saunan lauteille rentoutumaan (ennen niitä iltatoimia) – rentoa keskiviikkoiltaa! 

 


Ajatuksia vauva-arjen keskeltä

19.08.2014

 

Nyt kun poikamme on kohta 3,5 kuukauden ikäinen, huomaa selvästi millainen muutos tässä on pikkuhiljaa tapahtunut. Ja tarkoitan nyt lähinnä näitä päivätoimia. Ensimmäisinä viikkoina itseni yllätti erityisesti aika, joka kului imettämisen parissa. HUH! Kuinka monta tuntia vuorokaudesta istuinkaan sohvalla tai makoilin sängyllä imettämässä. Tuota yllättymistä tuskin tapahtuu enää mahdollisen toisen lapsen kohdalla, mutta näin esikoisen kyseessäollessa kyllä yllätyin tuosta. Ja varsinkin siitä, että yksi ruokatunti oli tosiaan tunti, joskus enemmänkin :D. Ajattelin usein kiitollisena, että onneksi mulla oli kolmisenkymmentä Emmerdalen jaksoa katsomatta ja digiboxi sekä Katsomo olivatkin ahkerassa käytössä.

Yllätti myöskin se imettämiseen liittyvä kipu! Jo synnärillä se oli päällä ja toista maitomaattia käytin hetken ainoastaan rintapumpun kanssa; en uskaltanut päästää vahvan imuotteen omaavaa pikkumiestäni kuin toiselle rinnalle. Vauvalla oli alkuun myös ihana tapa pureskella syödessään; ymmärtäähän sen, sellainen herkkumurkina kun oli kyseessä!
Tuo kipu oli aika vahvasti läsnä ensimmäiset viikot, siihen ei auttanut oikein mikään. Silti käytin Lansinoh-voidetta ahkerasti ja kyllähän se jonkin verran auttoi, vei ainakin kivulta pahimman huipun pois. Muistan kymmeniä sellaisia kertoja, kun itkin ensimmäiset sekunnit vauvan napatesssa kiinni. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja henkeä haukkoessani yritin parhaani, jotta saisin hengitykseni tasaantumaan ja hartiaseutuni rennoksi. Kuinka usein tuollaisilla valtavilla kipuhetkillä sanoinkaan miehelle, että nyt mä ymmärrän niitä naisia, jotka lopettavat imettämisen tähän. Sitä kipua on vaikea kuvailla, mutta välillä tuntui siltä, kuin joku repisi rintaa kehon läpi selän puolelle. Aivan kuin rinnan keskellä olisi jokin terävä piikki, josta revittiin selkäpuolelle, siltä se usein tuntui!

024-crop

Googlettelin asiaa ja mietin, että loppuuko tuo kipu koskaan… Eikö kukaan muu tunne noin valtavaa kipua imettäessään lastaan..? Mielestäni kipukynnykseni ei ole mikään hirmuisen alhainen ja tuo fakta vain lisäsi hämmennystäni. Kaikesta huolimatta halusin, että vauva saisi rintamaitoa, koska sitä maitoa kuitenkin oli. Lisäksi mielessäni pyöri synnärin hoitajilta kuultu lause: Se on vauvalle niin paljon muutakin kuin ravintoa, se on myös läheisyyttä, lämpöä ja turvaa… Ja kun imetys lähti käyntiin, kun ne pari ensimmäistä minuuttia olivat ohi, kipu helpotti ja tuokiosta pystyi nauttimaan. Kuinka suloiselta se rakas pieni näyttikään siinä rinnalla, miten nälkäisenä hän imi maitoa, silmät pyöreinä silmiini katsoen. Niin luottavainen ja suloinen pieni lapsi, paikassa, joka on hänelle edelleen tänä päivänäkin se maailman turvallisin ja levollisin paikka. Tuo hetki sai joka kerta unohtamaan sen aloituskivun, kunnes sitten sen hetki koitti taas :). Tuollaista kehää se oli, aamusta iltaan ja yöstä aamuun, päivästä toiseen. Sitten kerran löysin netistä jonkin artikkelin, jossa sanottiin, että viiden-kuuden viikon jälkeen imettäminen helpottuu ja sen jälkeen rintaruokinta muuttuu nopeammaksi kuin korvikesyötöt. Omalla kohdallani se vaati hieman kauemmin; sanoisin, että vähän ennen vauvan kahden kuukauden ikää tapahtui muutos. Syötöt lyhenivät huomattavasti ja syöttövälit pitenivät. Vauva ei ollut enää niin riippuvainen minusta, mikä oli sitten kuitenkin tavallaan haikeaakin. Mutta se myös mahdollisti oman, hieman vapaamman liikkumiseni. Vauva pärjää isänsä kanssa pitempiä pätkiä eikä minun tarvitse välttämättä pumpata maitoa edes pulloon.

Toivon, ettei kukaan näistä omista kokemuksistani kauhistu, sillä eihän se ole kaikilla samanlaista! Halusin kuitenkin tästä kirjoittaa, jos siellä ruudun äärellä sattuisi olemaan joku, joka käy noita samoja ajatuksia läpi… Epätoivoon ei kannata vajota, sillä kyllä se helpottuu, ihan takuuvarmasti, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan! Nyt voin todeta täydestä sydämestäni, että kannatti todellakin “kärvistellä” ne ensimmäiset viikot (ajoittain lähes hikikarpalot otsalla)! Eikä se imetystapahtuma missään nimessä negatiivinen ole, alkuminuuttien viiltävästä kivusta huolimatta. Se on mielestäni todella palkitsevaa ja välillä tuntuu aivan uskomattomalta, että naisen keho tuottaa ainetta, jolla pieni vauva niin hyvin kasvaa ja kehittyy. On niin hienoa, kun voi tarjota vauvalle rintamaitoa, sillä tiedän, ettei se ole kaikille itsestäänselvyys. Se olikin yksi syy, miksi vain sinnikkäästi jatkoin imettämistä. Tunsin syyllisyyttä, jos päätyisin lopettamaan imettämisen kivun takia, koska on paljon äitejä, jotka varmasti haluaisivat imettää lastaan, mutta joilla maito ei vain riitä. Alun hankaluuksien jälkeen imettäminen on sujunut jo hyvän aikaa oikein kivasti. Se on niin helppoa ja mutkatonta, kun eväät kulkevat aina mukana steriileissä pakkauksissa ja oikean lämpöisinä.

Tänään meillä oli kolmekuukautisneuvola (hieman myöhässä) ja saimme iloksemme jälleen todeta, miten hyvin rintamaito on riittänyt! Niin mielenkiintoista saada vauvasta aina uusimmat mitat ja seurata kasvukäyrää. Potra poika: 7 kiloa meni just ja just rikki :D. Reilussa kuukaudessa oli tullut pituuttakin viisi senttiä! Ei ihme, että useat vaatteet ovat viime aikoina käyneet pieniksi… Eikä ihme, että sain hieman ähistä kantaessani vauvelia turvakaukalossaan terveydenhoitajan vastaanotolle, puuh

062

Mutta tuosta imetysasiasta tulemmekin erääseen toiseen asiaan… Nimittäin olen huomaamattani opettanut pojan nukahtamaan rinnalle :/. En oikeastaan tiedä, mistä tuo on lähtenyt, mutta vauva on aina ollut kova iltatankkaaja, joten siitä se on kai sitten pikkuhiljaa kehittynyt tällaiseksi. Hän ei nukahda yöunille muulla tavoin, kokeiltu on ja itku kestää ja kestää ja kuulostaa sydäntäraastavalta. Päivisin hän kyllä silloin tällöin nukahtaa omaan sänkyynsä ilman rintaa, mutta iltaisin ja öisin ei. Hänelle tulee myös välillä kausia, jolloin haluaisi pitää rintaa tuttina (kun ei varsinaista tuttia huoli…) ja lutkuttelisi vaikka koko yön, vain silloin tällöin maitoa siemaisten. Joskus tuo on niin vahvana päällä, että ei suostu nukahtamaankaan kuin rinta suussa :D. Tällöin olemme antaneet hänelle korviketta iltaimetysten jälkeen, jolloin hän saa masun kerralla täyteen eikä tarvetta lutkuttelulle enää jää. Kerran tai pari kuukaudessa on tuollainen kausi; sellainen on päällä tälläkin hetkellä. Kestävät yleensä 2-3 iltaa, mutta jos emme noina hetkinä antaisi korviketta, kestäisivät hamaan tulevaisuuteen saakka… Eli korvike jostain syystä katkaisee tuon kierteen ja yöunille käyminen tapahtuu taas hieman helpommin. Tuosta korvikkeen antamisestakin olen potenut valtavaa syyllisyyttä ja kertonut siitä neuvolassakin, jossa terveydenhoitaja mulle hieman naureskeli. Voi meitä! Hassusti tuosta rintamaidon antamisesta on tullut itselleni joku päähänpinttymä: pakko pärjätä pelkästään sen avulla mahdollisimman pitkään ja turvautua korvikkeeseen vain äärimmäisissä hätätapauksissa ja niin harvoin kuin mahdollista. Lisäksi jos mulla on joku meno, pumppaan omaa maitoa ennemmin pulloon kuin jätän korvikkeen varaan… Tiedostan kyllä, ettei nykypäivän korvikkeissa ole moitittavaa, mutta joku ihme päähänpinttymä mulle on kuitenkin tässä näiden kuukausien aikana muodostunut. Nälkä kasvaa syödessä?

Aina sitä kuulee useamman lapsen vanhemmilta, miten esikoisen kanssa oltiin niin varovaisia ja kokemattomia, seuraavien kohdalla jo rennompia. Ja että esikoista seuraavat lapset vain jätettiin nukkumaan sen kummemmin heitä nukuttamatta. Mutta miten voi jättää täyttä häkää itkevän vauvan yksin sänkyynsä ja kuunnella sitä itkua? Välillä ajattelen, että jatkan tätä samaa: rinnalle nukuttamista, sillä ei se varmaan loputtomiin kestä… Ehkä hän on jossain vaiheessa valmis luopumaan rinnasta :D. Yhdessä vaiheessa oli jo niin mukava kausi, kun vauva nukahti yöunille jo klo 21.30-22.00 välillä puolen tunnin sisällä, suhteellisen pikaisen tankkauksen jälkeen. Nykyään iltatankkaukset kestävät minimissään tunnin eikä ennen yhtätoista meinaakaan uni tulla! Eilinen ilta meni sitten taas aivan ihanteellisesti: iltatoimet aloitettiin vasta, kun vauva näytti tosi väsyneeltä. Hän söi ainoastaan vartin, jonka jälkeen siirsin hänet hereillä omaan sänkyynsä. Hieman möyrimistä, mutta nukahti lopulta itsekseen – teki mieli tanssia! Hän nukahti tosin vasta klo 23, mutta nukahtipa kuitenkin ja vielä ilman korvikettakin (mitä ei viikonloppuna tapahtunut). Puoli kahdelta hän heräsi syömään ja nukkui sen jälkeen aamuun, aina puoli yhdeksään saakka. Kunpa vain itsekin olisin saanut nukuttua… Heräilin yöllä huomattavasti useammin kuin normaalisti. Ihmetytti, miksi vauva ei herää ja piti tarkistaa, hengittääkö hän varmasti… Huh huh, ollaan me äidit vähän tämmöisiä! Voi olla, että ensi yönä uni maistuu. Toivottavasti vauvallekin, mitä vähän kyllä epäilen, sillä hän sai tänään kaksi rokotetta. Voi äitin pieni <3.

Olisi mukava kuulla, onko muilla samankaltaisia kokemuksia liittyen imetykseen ja nukkumisasioihin? Miten teidän vauvat käyvät yöunille?